Onko kieltäminen koiran koulutusta?

Ymmärtääkö koira, miten kannattaa toimia, kun sille sanotaan ei?

Ei ole aina helppo tunnistaa, mistä koiran käytös kumpuaa, mutta hyvä alku on sen tiedostaminen, että käytös ei ole hyvää tai huonoa, vaan aina merkki jostakin. Eläimen käyttäytyminen voi olla tunteiden ilmentämistä, kommunikointia, lajityypillisten tarpeiden toteuttamista, pyrkimystä sopeutua olosuhteisiin tai keino helpottaa omaa oloa. Käyttäytymiseen vaikuttavat lukemattomat muuttujat oppimishistoriasta, tuulen suunnasta ja suolistomikrobeista lähtien, joten tulkitseminen on usein kaikkea muuta kuin yksinkertaista. Siksi yksinkertaiset täsmäratkaisut käytöksen “korjaamiseksi” harvoin toimivat kestävästi.

“Pitäähän koiralle kertoa, mitä ei saa tehdä”, on edelleen yllättävän yleinen ohjenuora koiraihmisten keskuudessa. Eläimet eivät kuitenkaan arvota käytöstä oikeaksi tai vääräksi kuten me, vaan ne toimivat aina senhetkisen tunteen tai tarpeen pohjalta ilman taka-ajatuksia. Ne eivät laskelmoi tai uhmaa, eikä niillä ole mitään moraalista velvollisuutta noudattaa meidän määrittelemiämme sääntöjä, jos eivät koe sitä aidosti kannattavaksi. Näkyvään käytökseen puuttuminen esimerkiksi kieltämällä tai hihnaa kiristämällä ei auta eikä opeta koiraa toimimaan “oikein”, vaan lähinnä tukahduttamaan reaktionsa.

Toki ihmisen napakka äännähdys usein herättää koiran huomion ja saa sen keskeyttämään toimintansa, jolloin saattaa syntyä vaikutelma, että se “ymmärtää ei-sanan”. Mutta ymmärtääkö se todella kieltosanan liittyvän jokin tietyn asian tekemättä jättämiseen? Ja miksi se pyrkisi jatkossakin välttämään kyseisen asian tekemistä? Joko ihmisen reaktio tuntuu koirasta niin epämiellyttävältä ja arvaamattomalta, ettei se halua kokea sitä enää uudelleen, tai sitten kiellon jälkeisestä kontaktista on annettu kehuja ja palkkaa, jolloin koira onkin oppinut sanan merkitsevän: “käänny ihmisen puoleen”.

Mikäli koira ei koe kieltoa sen kummemmin rangaistuksena kuin palkitsevanakaan, saa ihminen todennäköisesti toistella eitä tuloksetta, koska se on koiralle yhdentekevä. Mikään näistä vaihtoehdoista ei osoita, että kielto olisi koiran näkökulmasta kovinkaan informatiivinen tai looginen vihje - etenkin kun koiran nopeiden reaktioiden ja kaikkien muiden lukemattomien muuttujien takia emme voi tietää, kohdistuuko kielto edes kussakin tilanteessa juuri siihen mihin oli tarkoitus.

Mitä kieltämisen tilalle?

Tottakai jokainen meistä joskus korottaa ääntään koiralle hermostuessaan tai hätäpäissään. Spontaanit tunnereaktiot olisi kuitenkin osattava erottaa koulutustilanteista, sillä me ihmiset pystymme kyllä parempaankin. Kieltojen kautta oppiminen edellyttäisi oppijalta kykyä ymmärtää sanallisia perusteluja ja tiedostaa oman toimintansa vaikutuksia. Siksi eläimille on aina hyödyllisempää ja reilumpaa opettaa rajat positiivisesti - keskittymällä käskyttämisen sijaan pohtimaan, miten voisimme lisätä molemminpuolista ymmärrystä ja luottamusta. Aina emme syystä tai toisesta voi antaa koiran toteuttaa itseään koiramaisella tavalla, mutta aina voidaan ensisijaisesti pyrkiä löytämään rakentavampia ratkaisuja kuin kieltäminen ja estäminen. Todellinen oppiminen ja ymmärrys yhteisistä pelisäännöistä syntyy silloin, kun koiran tarpeet on huomioitu ja se tietää miten kannattaa toimia.

Vaikka sanavalinnat eivät sellaisenaan ole koiralle merkityksellisiä, minusta on erittäin terveellistä kyseenalaistaa ei-sanan käyttöä juuri siitä syystä, että ihmisinä jäämme niin kovin herkästi kiinni ongelmiin, virheisiin ja käytösten poistamiseen. Ehdotonta käskyjen noudattamista korostavassa ajattelussa on vaarana, että tulemme myös helposti sivuuttaneeksi koiran luonnollisia käyttäytymistarpeita ja yrityksiä ilmaista itseään. Kun alamme tietoisesti korvata kieltolauseita selkeillä toimintaohjeilla, joudumme oikeasti miettimään koiran käyttäytymisen taustoja ja opettelemaan sen kanssa kommunikointia paljon monipuolisemmin.

Aihetunnisteet: : arki, koiralähtöisyys, koulutus, lajityypilliset tarpeet, positiivinen vahvistaminen