Pitääkö koiran luopua ruoastaan?

Meni pitkään ennen kuin ymmärsin, ettei koiralta tarvitse vaatia tottelemista pelkän periaatteen vuoksi.

Meillä oli vuosikausia sellainen arkikäytäntö, että koirat eivät saa aloittaa syömistä ennen kuin annetaan lupa. Se oli itse asiassa ensimmäisiä asioita, joita pennulle opetettiin: jos yrität mennä kupille luvatta, kuppi lähtee pois. Se vaikutti helpolta ja tehokkaalta keinolta kouluttaa koiralle itsehillintää ja luopumista. Olin myös siinä käsityksessä, että minun tulee osoittaa koiralle hallitsevani kaikkia resursseja, jotta koira kunnioittaisi minua. Tuloksia näyttikin tulevan nopeasti - olihan pelissä elintärkeä resurssi, jonka menettämistä koira luonnollisesti haluaa välttää viimeiseen asti.

Tällaista koulutusratkaisua, jossa haluttu käytös pyritään saamaan aikaan poistamalla mieluisa asia, kutsutaan negatiiviseksi rankaisuksi. Vaikka en itse ajatellut rankaisevani koiraa, saattoi koiran kokemus olla toisenlainen. Epävarmuus ruoan saamisesta voi tuottaa eläimelle hyvinkin voimakasta ahdistusta tai vähintäänkin pettymyksen ja turhautumisen tunteita. Päällepäin vaikutti vain siltä, että täyden ruokakupin ääressä istuu kiltti ja hyvätapainen pentu, jonka tottelevaisuudesta voi olla ylpeä muidenkin silmissä.

Onneksi voimme aina oppia kyseenalaistamaan vanhoja käsityksiä ja toimimaan toisin. Nykyään koirat saavat meillä käydä ruokansa kimppuun heti kun se tuodaan tarjolle. Enkä nyt kritisoi sitä, jos joku muu haluaa koiransa odottavan kupilla lupaa - tämä taitohan voidaan kouluttaa muillakin tavoilla kuin rankaisun kautta (odottamista voidaan vahvistaa erikseen palkkioiden avulla vähän kerrallaan, ja luopumis- ja vapautusvihjeitä harjoitella ensin vaikkapa tyhjällä kupilla). Itse en kuitenkaan enää näe tarvetta vaatia koiriltani tällaista käytöstä valmiin ruoan ääressä pelkän periaatteen vuoksi, sillä se ei tunnu meille oikeasti merkitykselliseltä kaikkien osapuolten hyvinvoinnin tai arjen sujuvuuden kannalta.

Mitä luopumiseen ja odottamiseen tulee, niitä tottakai treenataan, mutta ihan muissa tilanteissa kuin nälkäisen koiran kanssa ruokakupilla. Arjen pelisääntöjen on tarkoitus lisätä koiran turvallisuudentunnetta. Annetun ruoka-annoksen menettämisen uhka tuskin kuitenkaan lujittaa koiran luottamusta tai "arvostusta" ihmistä kohtaan. Lisäksi stressi ruokailutilanteiden yhteydessä voi tutkitusti heikentää ruoansulatusta ja altistaa vatsavaivoille. Koira, jonka nälkä on tyydytetty, on vastaanottavaisempi oppimiselle. Kun odottamisesta tai luopumisesta tehdään koiralle aidosti palkitsevaa ilman ulkoista painetta tai ristiriitaa, sen motivaatio lähtee toiveikkaasta valinnasta eikä menettämisen pelosta.

Syöminen on perustarve, johon liittyy isoja tunteita. Jo ruokintaa ennakoivat askareet saattavat nostattaa kierroksia, ja tässä kohtaa tietyt, erikseen opetellut odotusrutiinit ovat ehdottomasti avuksi. Ohjaan koirat omiin peteihinsä ruoan valmistelun ajaksi, jotta niillä olisi selkeä tehtävä ja tilanne sujuisi kaikkien kannalta mahdollisimman rennosti. On kuitenkin hyvä tiedostaa, että tämäkin odottaminen kuluttaa koiran itsehillintää, jonka varastot ovat muutenkin rajalliset (erityisesti pennuilla ja sennuilla) ja vaihtelevat päivän mukaan. Ehkäpä joskus olisi viisasta säästellä niitä varastoja madaltamalla rimaa - esimerkiksi tekemällä annokset etukäteen valmiiksi tai antamalla koiran etsiä nameja "alkupalaksi".

Näistä syistä meillä koirien ei enää tarvitse harjoittaa impulssikontrollia oman ruokansa äärellä, vaan siitä saa ilahtua avoimesti ja sitä saa lähestyä juuri valitsemallaan tahdilla. Tässä muutoin niin epävarmassa ihmisten maailmassa haluan koirieni voivan luottaa ainakin siihen, että sen minkä annan, kuuluu niille ehdoitta, ja että ruokailu on jokaisen ikioma hyvän mielen hetki.

Aihetunnisteet: : arki, hyvinvointi, koiralähtöisyys, koulutus, rutiinit, stressi